Journalistinen missio

Kenelle julkaisu tehdään? Ja miksi? Journalisteille vastaus on journalistinen missio. Ajatus, jonka omistaja antaa toimitukselle ohjeeksi ja kehykseksi.

Kurssin omassa julkaisussamme tiedämme jo kenelle sitä alamme tehdä. Julkaisun sisällön suunnittelun johtotähtenä on ajatus miksi sitä tehdään ja se heijastuu kaikkeen siihen minkälaista journalismia – juttuja, näkökulmia, puhuttelusävyä – teemme. Ja ennen kaikkea: minkälaista suhdetta lukijoihin tavoittelemme.

Helsingin Sanomain missiota artikkelitoimittajana toteuttava Antti Blåfield on huolestunut journalististen arvojen häviämisestä kustantajien tavoitteina. Valmistuttuaan Tampereen yliopistosta kolmekymmentä vuotta sitten hän on seurannut usean kustantajan arvomaailmaa sekä sisältä että ulkoa. Hän kertoi meille missä missiot menevät ja avasi myös omansa.

Kotikaupunkinsa Vaasa-lehden rapautumisen näki sisältäpäin omistajien menetettyä otteensa ja sittemmin riippumattomuutensa. Sama näkyi pitkään elämästään taistellussa Uudessa Suomessa, jossa missio oli ulkoa annettu.

Helsingin Sanomain kaltaisissa kustantajavetoisissa mediayhtiöissä, joita perheiden omistamat yhtiöt ovat, korostetaan journalistisia arvoja. Sijoittajien omistamilla yhtiöillä on usein vain yksi missio: tuotto.

Yhdysvalloissa tämä kehitys on hyvin selvää sukujen omistamien suurten lehtien menetettyä vanhan omistuspohjansa.

Antti Blåfieldin luennon tausta-aineisto, Russell Bakerin artikkeli The New Your Review of Books: Goodbye to Newspapers ( http://www.nybooks.com/articles/20471 ) on aikalaiskuvaus viime aikojen tapahtumista.

Artikkelissa referoidut veteraanitoimittajat kuten Los Angeles Timesin päätoimittaja John S. Carroll ja jopa Washington Postin omistaja Donald Graham ovat sitä mieltä, että markkinatalous ei enää toimi lehtibisneksessä. Äärimmillään se tuhoaa lapsensa.

Veteraanien puheista kumpuaa kaipuu menneeseen aikaan, jolloin toimittajat olivat sankareita ja he päättivät mitä lehdet kirjoittivat. Nykyaikainen tapa, jossa yleisöltä kysytään mielipiteitä ja agendaa, on veteraanien ja ennen hyvää bisnestään kaipaavien kustantajien mielestä pantu palvelemaan vain mammonaa.

Blåfieldin mielestä suomalaisessakin perspektiivissä Helsingin Sanomat on monialaisen mediapörssiyhtiön osana eri asemassa kun sitä vertaa vanhaan olotilaansa kustantajavetoisen perheyhtiön ytimenä. Toisaalla Alma Median omistajien missio on Kai Mäkelän kaltaisten sijoittajien omistamana vain tuotto.

Blåfieldin mukaan lehden journalistisen mission pitää kertoa, missä se on maailman paras. Aamulehden pitää voida sanoa olevansa sitä pirkanmaalaisen lukijakuntansa silmissä. Helsingin Sanomatkin on palannut valtakunnallisesta paikallisempaan näkökulmaan.

Ylen palvelutehtävä on puolestaan perustehtävä, joka antaa perustason mitan koko maahan. Toimittajan näkökulmasta Ylen tehtävä on hakusessa. Kuka pitää kädessään julkisen palvelun Erkon tai Aaretin kynää? Lopputuloksesta näkyy edelleen, että talossa on erilaisia klaaneja ja leiritulia.

Blåfield muistaa edesmenneen professori Raino Vehmaksen sanat: Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja päätoimittaja lehdessä.

Toimituksen vetäjällä on valta huolehtia myös siitä että omistajan asettamia journalistiikan rajoja haastetaan. Toimituksella on yksinoikeus toteuttaa missiotaan eikä se voi antaa sitä pois. Sitä ei voida luovuttaa Risc-monitoreille.

Oman missionsa Antti Blåfield on rajannut tiukaksi. Hän ei suostu allekirjoittamaan, että toimittajan missio olisi esimerkiksi demokratian edistäminen. Kuka määrittelee minkä demokratian?

Hänen oma missionsa on puolustaa yksilön oikeutta olla oma itsensä; kysyä ja kyseenalaistaa, sanoa ja tulla kuulluksi.

Oikeus saada tietää on ihmisoikeus. Silloin olen sen puolella, joka lukee minun juttuni. Se on eetokseni.

Blåfieldin ajatus on ankara. Toki se jättää mahdollisuuden sille, että julkaisun missio on toimittajan perusasennetta laajempi: esimerkiksi ideologisempi tai yhteisöllisempi. Luovuttamattomasta oikeudesta kertoa asioista, jotka yleisöllä on oikeus saada tietää, syntyy jännite. Sen tuloksena hyvä toimitus haastaa rajoja ja hyvä päätoimittaja kannustaa niin tekemään.

Hyvä kustantaja antaa journalistisen arvojen paaluttaman mission. Taloudellisen tuoton nousemisen keskustelun kohteeksi on ymmärrettävää, mutta samalla harhaanjohtavaa.

Kustannustoiminta on ollut liiketoimintaa jo hyvin pitkään. Sanomalehdistön suuren murrosvaiheen kourissa mediayhtiöiltä näyttää kadonneen itseluottamus ja usko journalismiin.

Mikä on verkkojournalismin missio kun verkko vie ja paperi vikisee? Harva pystyy sitä sanomaan kun kehitys ei olekaan mediayhtiöiden käsissä ja eikä kenelläkään ole puolta vuotta kauemmas ulottuvia vastauksia.

Median suhdannekiertoon kuuluu ilmiö, jossa päätoimittajan valta on vahva korkeasuhdanteessa sen ollessa heikoimmillaan suhdannekierron pohjassa. Nyt eletään lehdistön huippusuhdannetta, mutta silti tuottolaskelmat ohjaavat kaikkea toimintaa yhä useammassa yhtiössä. Megatrendien murrosvaiheessa suhdannekierron tunnusmerkit näyttävät siis heikkenevän.

Ei journalistisen mission tarve ole mihinkään kadonnut, vaikka mannerlaatat liikkuvatkin. Jos journalismista elävä yritys ei mainitse ohjeenaan tai arvonaan sananvapautta tai riippumattomuutta, on se viesti että ne eivät ohjaa toimintaa.