Miksi 2.

Missä on yleisömme? Toimittajien työn kannalta tämä kysymys on suurin, sanoo Journalisti-lehden päätoimittaja Johanna Korhonen.

Eilisellä luennollaan hän asetti joukon kysymyksiä, joihin pitää hankkia vastauksia: Mitä yleisö haluaa ja mihin yhteisöihin journalistien pitää reagoida. Mitä se yleisölähtöisyys oikein tarkoittaa?

Yleisön muuttuessa entistä vaativammaksi on tylsä ja ennakoitavissa oleva journalismi huono suuntaus. Edelleen vallalla oleva copypaste-journalismi, kertoo huonosta jalostusasteesta. Eliittien puheen kirjaaminen ei tasapainotu kuvitustaviksilla, jotka ovat päiväjournalismin arkea aivan liian monessa toimituksessa.

Jalostusastetta voidaan nostaa pohtimalla mihin kysymyksiin vastauksia haetaan ja esittämällä juuri niitä kysymyksiä. Kuten "Miksi?" ja "Mitä sitten?"

Toimituksissa koetaan aktiivinen yleisö lujaa toimittajan asemaa uhkaavaksi yleisön diktatuuriksi. Internetin aiheutti sokkiherätyksen. Yleisölähtöisyyttä pohditaan ja vanhat journalismin kulmakivet kuten kustantajalegenda Hearstin: ”Ihmisiä kiinnostavat toiset ihmiset” on kaivettu palvelemaan uutta aikaa.

Toimitusten ammattitaito on perustunut monipuolisten journalististen pakettien tekemiseen. Yleisö on osa tulevaisuuden pakettia. Asenteita muuttamalla pystytään tekemään voittavia journalistisia julkaisuja, jotka vielä kannattavatkin.

Vahtikoirasta opaskoiraksi? Kyllä, jos rodunjalostuksessa huolehditaan siitä että palvelukoirakin osaa vahtia.

Miksi?

Uutisjournalistien huoneentaulun ensimmäisen ohjeen mukaan toimittajan on pystyttävä vastaamaan kysymyksiin ”mitä, missä, milloin”. Kysymys ”miksi” sai ennen odottaa, mutta ei enää.

Jokelan tapahtuma oli kaikkien tiedossa jo kun tilanne oli vielä päällä.

Toimittajien oli keskityttävä seurauksiin; järkytykseen, suruun ja hakemaan vastausta miksi.

Tätä työtä tekevät kaikkien välineiden toimittajat. Painotukset vaihtelevat. Verkko julkaisee kaiken heti, televisio ja radio nopeasti, ja lehdet jäädyttävät draaman kerran vuorokaudessa.

Jokela on malliesimerkki siitä, miten vähän faktatietoa lehdille jäi ensimmäisen päivän jälkeen verkkomedioiden panostettua tosiaikaiseen raportointiin.

Minulla oli mahdollisuus olla tietokoneen ääressä koko pitkä keskiviikko. Keskeinen havainto oli, että vaikka jotkut toimitukset pyrkivät versioimaan tekstinsä sanomalehtiin sopivammiksi, henki oli se, että kaikki tiedot julkaistiin heti. Viime viikon kävijäluvut suurimmissa verkkomedioissa ovatkin tämän median lyhyen historian korkeimmat. Ilta-Sanomat ylsi yli puolentoista miljoonan viikkokävijän, Iltalehti jäi vähän alle samoin kuin MTV3. Yle ja Helsingin Sanomat ylittivät nekin miljoonarajan selvästi. http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/

Lehtien keinoiksi jäivät toiston lisäksi kuvat, uutisgrafiikat ja silminnäkijäkuvaukset. Draaman jäädyttämisessä suomalaiset toimittajat ovat toteavan ja merkityksiä hakevan journalistisen perinteen kasvatteja. Johtopäätös vahvistuu kun Jokelan tapauksessa torstain lehtiä vertaa tunnetta korostaviin ruotsalaisiin lehtiin, jotka raportoivat Suomesta hyvin näkyvästi.

Verkkomedioiden irtiotot uutisvoitoissa jäivät hyvin lyhyiksi. Kilpailijoiden verkkosivut ovat jatkuvan silmälläpidon alla ja se näkyi. Eroja syntyi ampujan oman videon käsittelyssä. hs.fi pani ensimmäisenä julki linkin YouTubeen, jolloin katsojia oli käynyt vasta muutama tuhat. Kun video ja ampujan kirje otettiin YouTubesta pois 200 000 kävijän jo nähtyä sen, oli Iltalehti ehtinyt kopioida sen omalle sivulleen. Oliko videon julkaiseminen tai julkaisematta jättäminen tietoinen eettinen päätös, on akateeminen kysymys. Video oli jo alkanut elää omaa elämäänsä ja oli selvää, että jostakin sen voi nähdä.

Ulkoa näyttää siltä, että tapahtuma on pystytty raportoimaan totuudenmukaisesti, aidosti ja ylilyönteihin syyllistymättä. Toimittajien perustehtävä on uutistapahtuman kuvaaminen, vaikka kyse on äärimmäisen traagisesta asiasta. Silminnäkijöiden ja mukana olleiden kertomuksia tarvitaan aidon tunnelman välittämiseksi.

Työ vaatii omien tunteiden työntämistä sivuun ja hienotunteisuutta kysymysten esittämisessä. Vastauksia on haettava sieltäkin, mistä niitä ei helposti saa. Sekin on hyväksyttävä, että kaikki eivät vastaa. Tunnelma välittyy työstä, jota tehdään hyvin nöyrästi.

Paikallisten asukkaiden reaktiosta päätellen kaikessa journalistityössä ei arvostelukyky ole toiminut vaan Jokelassa on tunkeiltu ja osoitettu huonoa makua, jota ei voi mitenkään puolustella.. Protestiadressi on paikallinen hätähuuto: Jättäkää meidät rauhaan!

Protestoiva asukasadressi osoittaa: toimittajien työtä pitää pystyä perustelemaan. Kattavan kuvan aikaansaamiseksi toimittajan on tehtävä myös työtä, josta tuskin kukaan voi sanoa pitävänsä. Todenmukainen ja dokumentoitu kuvaus on journalismin kulmakiviä. Vastuu tämän työn tekemisen laadusta on toimittajalla itsellään.

Kysymykseen ”miksi” on saatu uskottavia vastauksia jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Jos internetiä voi pitää syyllisenä siksi, että se mahdollistaa samanhenkisten tasapainottomien ihmisten vertaistuen, voi sitä toisaalta kiittää siitä, että se on tuonut nopeasti myös uutistoimittajille tietoa väkivaltaa ihannoivien ryhmien olemassaolosta. Samalla internetin foorumeilla käynnistyi ensijärkytyksen jälkeen valtava keskustelu tekijän motiiveista. Ei liene yllätys, että myös toimittajien kritisointi alkoi heti.

Internetin kautta kanavoituva kansalaisaktiivisuus on tuonut lisää tietoa toimittajien käyttöön ja parantanut raportointia. Tämä kansalaisaktiivisuus on saanut aikaan myös sen, että surun ja toivottomalta tuntuvan murheen takaa nousee uusia vastauksia kysymykseen ”miksi”.

Journalistin pitäisi uskoa voivansa parantaa maailmaa levittämällä tietoa – myötä ja vastoinkäymisissä. Jos Jokelan tapauksesta käytävä kansalaiskeskustelu internetissä on parantanut journalistista työtä, se vahvistaa myös kansalaisten uskoa siihen, että etsimällä ja löytämällä syitä voidaan vastaavia tapauksia estää.

*

Keskustelimme kurssillamme eilen siitä, miten verkko on muuttanut mainittuja journalistin peruskysymyksiä. Luennoitsijamme, amerikkalainen kouluttaja; kustantaja- ja päätoimittajaveteraani Edward Miller muokkaa listan toimittajan vastattavista kysymyksistä verkkomaailmassakin välineriippumattomaksi: ”Mitä?”, ”Mitä se tarkoittaa?”, ”Mitä seuraavaksi?” ja ”Miten voidaan saada lukijat mukaan?”.

Kurssimme mielestä Jokelan raportointi vastasi aika hyvin useimpiin kysymyksiin. Millerin viimeinen kysymys on vaikein. Siihen vastaamiseksi voi pohtia mitä kaikkien suomalaisten nuorten mielessä liikkui viime keskiviikon jälkeen.

”Miten näin voi tapahtua?”, ”Voiko meille/meidän koulussamme käydä näin?”, ”Miksei kukaan tehnyt mitään?” ja ”Olisinko minä voinut/voinko tehdä jotain?” Ne toimittajat, jotka vaivautuivat näiden kysymysten äärelle, oli mahdollisuus tehdä journalismia, joka ulottui surua ja toivottomuutta syvemmälle.

Journalistinen missio

Kenelle julkaisu tehdään? Ja miksi? Journalisteille vastaus on journalistinen missio. Ajatus, jonka omistaja antaa toimitukselle ohjeeksi ja kehykseksi.

Kurssin omassa julkaisussamme tiedämme jo kenelle sitä alamme tehdä. Julkaisun sisällön suunnittelun johtotähtenä on ajatus miksi sitä tehdään ja se heijastuu kaikkeen siihen minkälaista journalismia – juttuja, näkökulmia, puhuttelusävyä – teemme. Ja ennen kaikkea: minkälaista suhdetta lukijoihin tavoittelemme.

Helsingin Sanomain missiota artikkelitoimittajana toteuttava Antti Blåfield on huolestunut journalististen arvojen häviämisestä kustantajien tavoitteina. Valmistuttuaan Tampereen yliopistosta kolmekymmentä vuotta sitten hän on seurannut usean kustantajan arvomaailmaa sekä sisältä että ulkoa. Hän kertoi meille missä missiot menevät ja avasi myös omansa.

Kotikaupunkinsa Vaasa-lehden rapautumisen näki sisältäpäin omistajien menetettyä otteensa ja sittemmin riippumattomuutensa. Sama näkyi pitkään elämästään taistellussa Uudessa Suomessa, jossa missio oli ulkoa annettu.

Helsingin Sanomain kaltaisissa kustantajavetoisissa mediayhtiöissä, joita perheiden omistamat yhtiöt ovat, korostetaan journalistisia arvoja. Sijoittajien omistamilla yhtiöillä on usein vain yksi missio: tuotto.

Yhdysvalloissa tämä kehitys on hyvin selvää sukujen omistamien suurten lehtien menetettyä vanhan omistuspohjansa.

Antti Blåfieldin luennon tausta-aineisto, Russell Bakerin artikkeli The New Your Review of Books: Goodbye to Newspapers ( http://www.nybooks.com/articles/20471 ) on aikalaiskuvaus viime aikojen tapahtumista.

Artikkelissa referoidut veteraanitoimittajat kuten Los Angeles Timesin päätoimittaja John S. Carroll ja jopa Washington Postin omistaja Donald Graham ovat sitä mieltä, että markkinatalous ei enää toimi lehtibisneksessä. Äärimmillään se tuhoaa lapsensa.

Veteraanien puheista kumpuaa kaipuu menneeseen aikaan, jolloin toimittajat olivat sankareita ja he päättivät mitä lehdet kirjoittivat. Nykyaikainen tapa, jossa yleisöltä kysytään mielipiteitä ja agendaa, on veteraanien ja ennen hyvää bisnestään kaipaavien kustantajien mielestä pantu palvelemaan vain mammonaa.

Blåfieldin mielestä suomalaisessakin perspektiivissä Helsingin Sanomat on monialaisen mediapörssiyhtiön osana eri asemassa kun sitä vertaa vanhaan olotilaansa kustantajavetoisen perheyhtiön ytimenä. Toisaalla Alma Median omistajien missio on Kai Mäkelän kaltaisten sijoittajien omistamana vain tuotto.

Blåfieldin mukaan lehden journalistisen mission pitää kertoa, missä se on maailman paras. Aamulehden pitää voida sanoa olevansa sitä pirkanmaalaisen lukijakuntansa silmissä. Helsingin Sanomatkin on palannut valtakunnallisesta paikallisempaan näkökulmaan.

Ylen palvelutehtävä on puolestaan perustehtävä, joka antaa perustason mitan koko maahan. Toimittajan näkökulmasta Ylen tehtävä on hakusessa. Kuka pitää kädessään julkisen palvelun Erkon tai Aaretin kynää? Lopputuloksesta näkyy edelleen, että talossa on erilaisia klaaneja ja leiritulia.

Blåfield muistaa edesmenneen professori Raino Vehmaksen sanat: Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja päätoimittaja lehdessä.

Toimituksen vetäjällä on valta huolehtia myös siitä että omistajan asettamia journalistiikan rajoja haastetaan. Toimituksella on yksinoikeus toteuttaa missiotaan eikä se voi antaa sitä pois. Sitä ei voida luovuttaa Risc-monitoreille.

Oman missionsa Antti Blåfield on rajannut tiukaksi. Hän ei suostu allekirjoittamaan, että toimittajan missio olisi esimerkiksi demokratian edistäminen. Kuka määrittelee minkä demokratian?

Hänen oma missionsa on puolustaa yksilön oikeutta olla oma itsensä; kysyä ja kyseenalaistaa, sanoa ja tulla kuulluksi.

Oikeus saada tietää on ihmisoikeus. Silloin olen sen puolella, joka lukee minun juttuni. Se on eetokseni.

Blåfieldin ajatus on ankara. Toki se jättää mahdollisuuden sille, että julkaisun missio on toimittajan perusasennetta laajempi: esimerkiksi ideologisempi tai yhteisöllisempi. Luovuttamattomasta oikeudesta kertoa asioista, jotka yleisöllä on oikeus saada tietää, syntyy jännite. Sen tuloksena hyvä toimitus haastaa rajoja ja hyvä päätoimittaja kannustaa niin tekemään.

Hyvä kustantaja antaa journalistisen arvojen paaluttaman mission. Taloudellisen tuoton nousemisen keskustelun kohteeksi on ymmärrettävää, mutta samalla harhaanjohtavaa.

Kustannustoiminta on ollut liiketoimintaa jo hyvin pitkään. Sanomalehdistön suuren murrosvaiheen kourissa mediayhtiöiltä näyttää kadonneen itseluottamus ja usko journalismiin.

Mikä on verkkojournalismin missio kun verkko vie ja paperi vikisee? Harva pystyy sitä sanomaan kun kehitys ei olekaan mediayhtiöiden käsissä ja eikä kenelläkään ole puolta vuotta kauemmas ulottuvia vastauksia.

Median suhdannekiertoon kuuluu ilmiö, jossa päätoimittajan valta on vahva korkeasuhdanteessa sen ollessa heikoimmillaan suhdannekierron pohjassa. Nyt eletään lehdistön huippusuhdannetta, mutta silti tuottolaskelmat ohjaavat kaikkea toimintaa yhä useammassa yhtiössä. Megatrendien murrosvaiheessa suhdannekierron tunnusmerkit näyttävät siis heikkenevän.

Ei journalistisen mission tarve ole mihinkään kadonnut, vaikka mannerlaatat liikkuvatkin. Jos journalismista elävä yritys ei mainitse ohjeenaan tai arvonaan sananvapautta tai riippumattomuutta, on se viesti että ne eivät ohjaa toimintaa.

Työpaja 29.10.2007

Pitkän linjan toimittaja, iltapäivälehtimies ja tuleva Ilta-Sanomien toinen päätoimittaja Reijo Ruokanen valaisi havainnollisesti kuinka pitkään eri aiheet elävät eri kanavissa. Jotkut asiat yksinkertaisesti elävät ikuisesti ja jotkut päivän. Verkko on tullut jäädäkseen ja tappaa tehokkaasti entisen vuorokausirytmin. Mikään vanha ei ole enää pyhää.

Kohderyhmätyön tiivistäminen on vaiheessa, jossa hahmottelemme julkaisu(je)n rakenteen. Ehdotukset julkaisun missiosta ovat myös työn alla. Ensi maanantaina voimme päättää minkähenkinen Mappi E:stä oikeasti tulee. Tekemisen vaihe lähestyy. Mukaan tulevat graafinen ilme ja tekniikkakin.

Työpajat 8. ja 15.10. 2007

Mihin yhteisöllinen media on menossa ja minkälaisia tekemisen uusia kulttuureja on jo syntynyt? Kuvista ja viesteistä syntyy merkityksiä ja aihepiirejä – sen ovat jo nyt maailman kärkeen nousseet yhteisömediat näyttäneet. Professori Marko Turpeinen Tukholman teknillisestä korkeakoulusta näytti suunnan meidän tehtävämme on päätellä mihin valtavirta vie ja mitä blogosfäärin ja uusien yhteisöjen pitkä häntä tekee mahdolliseksi.

Oma hankkeemme lähenee hetkeä, jolloin meidän pitää päättää kenelle sitä tehdään. Kurssi on tehtävissään päätymässä erilaisiin kulttuurisesti mahdollisiin opiskelijayhteisöihin. Vetäjät ovat kuitenkin sitä mieltä, että nyt on hyvä lähestyä ihmisiä, jotka ovat mahdollisimman kaukana tekijöiden maailmasta.

Rajoitteena kohderyhmälle on se, että meidän täytyy kokeilusyistä pysyä yliopiston verkon alueella. Siksi päädyimme yliopiston henkilökunnasta opetus- ja tutkimusihmiset poissulkien hallinnollisissa ja palvelutehtävissä olevaan ryhmään, joita työskentelee Tampereen yliopistossa kaikkiaan vajaat 500 ihmistä.

Julkaisun nimikysymyskin alkoi saada vauhtia, kun kohderyhmä selvisi. Tiukan aivoriihen ja varatut nimet pois jättämällä voittajaksi tässä kilvassa selvisi Mappi E, jonka isäksi on tunnistettu Juha Karilainen. Ruhtinaallinen nimikilpailun palkinto odottaa Juhaa.

Ilarin nopea katsaus mitä julkaisualustan rakentajan pitää tietää, muistuttaa meitä tekniikan välttämättömyydestä.

Kohderyhmäpäätös laukaisi kuumeisen selvitystyön neljän T:n avaamiseksi. Mikä on valitun kohderyhmän tausta, tarpeet, tavat ja tavoitteet?

Ryhmät saivat selvitettäväkseen vielä ennen perioditaukoa tulevan yleisön taustatiedot, mediatavat ja – tarpeet sekä mihin he elämässä yleensä ovat menossa. Mikä on (työ)elämän tavoite? Löytyykö yhteisöllisiä piirteitä?

Elina Noppari Journalismin tutkimusyksiköstä tuli hätiin paikkaamaan puutteitamme metodologiassa ja hänen pikakurssittama ryhmä toteutti mallikkaasti ryhmäkeskustelun, toinen ryhmä toteutti haastatteluja ja kolmas ryhmä selvitti mediapäiväkirjan avulla tottumukset. Kaikki ryhmät selvisivät tehtävästä hienosti ja

tauon jälkeen meillä on runsaasti materiaalia päättää mitä julkaisulta odotetaan.

Työpaja Helsingissä

Mihin me maailmassa sijoitumme? Miten yhteiskunta viestintään suhtautuu? Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen avasi meille ministeriössään tuoreimman viestintäpoliittisen strategian.

Nyt ymmärrämme mitä tarkoitetaan tietoyhteiskuntapolitiikalla ja millä ohjelamalla Suomesta tehdään tulevan viiden vuoden aikana ”uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen”

Ymmärrämme miten kansalaisten osallistumista voidaan edistää ja mitkä ovat yhteiskunnan ja alan toimijoiden roolit tässä kokonaisuudessa. ja ymmärrämme mitä kilpailun edistäminen viestinnässä tarkoittaa.

Vierailu menestyneen verkkomedian toimituksessa opetti meille yhteisön luomisen sietämättömän vaikeuden sekä yksinkertaisen vuorovaikutuksen rakentamisen tehokkaan vaikutuksen.

Opettelimme myös mitä voidaan saada aikaan konseptilla mallilukijasta. Siitä opimme vielä jatkossa lisää.

Työpajan tavoitteena on ollut keksiä julkaisullemme nimi. Vaikeaa – tosi vaikeaa. Esiin on noussut paljon hyviä ehdotuksia, mutta hyvien kielikuvien suosion voi mitata hetkessä toteamalla miten moni niistä on varattu domainiksi.

Parhaat ehdotukset olivat kaikki varattuja.

Kolmas työpaja

Teemana yleisö, yleisön mediakäyttäytyminen ja yleisötutkimuksen metodit. Vierailevana luennoitsijana Ylen tutkimuspäällikkö Erja Ruohomaa.

Tavoite on kuvata mitä tietoa tarvitsemme kun haluamme vastauksia neljän Teen kysymyksiin. Eli miten hankitaan vastaukset kohderyhmän mediankäytön kannalta oleellisiin kysymyksiin ihmisten

- taustoista

- tavoista

- tarpeista

- tavoitteista

Ajatuksena on avata yleisötutkimuksen antamat mahdollisuudet ja se miten eri metodit nykyisin täydentävät toisiaan. Siis vanha kvantitatiivinen data vs. arvo- ja asennekartat kuten Risc sekä laadullinen haastatteluin ja keskusteluin kerättävä tieto.

Selvä suuntaus on pyrkimys faktojen ymmärtämisestä ihmisten ymmärtämiseen ja siirtyminen suurista numeromassoista kuvien ja metaforien käyttöön, kuten Erja Ruohomaa totesi.

Menossa ollaan mediaymmärryksen syventämiseen ja edessä on virtuaalimaailman avaaminen; miten tutkitaan yhteisöjä ja osallistumista.

Toinen työpaja

Luento: Mitä tehdään ja miten tehdään – ja missä ympäristössä
Kohderyhmä, keinot ja kanavat
S3 Tiedotusopin laitos/UTA
Hannu Olkinuora
17.9.07

Journalistisen julkaisun kehittäminen

1. Kohderyhmä – annettu tekijä tai selvitys

Aina analysoitava tarkasti kenelle tehdään

Yleisötutkimus, markkinatutkimus, journalistinen arvio ”onko heitä”

Tutkimustieto ”miltä he näyttävät”

Journalistinen määrittely kenelle tehdään eli ”keitä he ovat”

Päätös kohderyhmästä ja journalistinen missio

Journalistisen julkaisun kehittäminen

2. Mitä tehdään

-Minkälaista journalismia?

-Mihin tilanteeseen?

-Mitä he haluavat/tarvitsevat?

-Journalistiset / tuoteinnovaatiot ”Mitä uutta voimme keksiä?”

-Mitä sisältöä yleisö itse tuottaa?

-Paketti; journalistinen julkaisu on aina yhdistelmä suurta/pientä, tärkeää/viihdyttävää

Journalistisen julkaisun kehittäminen

3. Miten tehdään?

-Kuka tekee, mitä tekee = organisoituminen (toimitus, m&m, jakelu)

-Paketti: miten yksittäiset osa tehdään ja tuotetaan, miten huolehditaan kokonaisuudesta

-Konvergenssi: miten eri jakelukanavia hyödynnetään, miten lukijat voivat tuottaa sisältöä

-Avoin, kattava ja ”ylirehellinen” palautejärjestelmä

Journalistisen julkaisun kehittäminen

4. Arviointi

-Tavoitteen oltava selvä

-Onnistuminen; tavoitettavuus, tyytyväisyys, vuorovaikutuksen intensiivisyys

-Toteutumisen aikataulu – pitääkö se?

-Arvio vahvuuksista ja heikkouksista

-Kyky parantaa heikkouksia – realistinen arvio

-Etenemisen vaihtoehdot

Verkkomedian menestystekijät ja konvergenssi
S3 Tiedotusopin laitos/UTA
Hannu Olkinuora
17.9.07

Verkkomedian menestystekijät

•Verkkomedian vaiheet:

0.1 Vanhan sisällön uusi jakelukanava (suljettu)

0.5 Vanhan sisällön avoin jakelukanava

1.0 Uuden sisällön uusi jakelukanava (avoin ja kehittyvä)

1.5 Verkkomedia, joka haluaa olla yhteisömedia

2.0 Web 2.0 = taivas auki

Verkkomedian menestystekijät

•Dinosaurusten dilemma

–Hyvä kannattavuus, ainutlaatuinen ansaintamalli

–Hyvä journalistinen perinne; luotettavuus, yhteisöllisyys

–”Joku muu tekee sen kuitenkin”

–”Voiko versioimalla luoda uutta ja pitää samalla vanha?”

Verkkomedian menestystekijät

•Menestyvät ovat ottaneet kaulan vaiheessa 1.0

–Halu kokeilla ja kehittää

–Resursseja, itsenäinen media, omat tekijänsä

–Konvergenssi pysyy

•Kustantajatasolla – useita kanavia samalle yleisölle, kyky kytkeä eri mediat yleisölle

•Toimitustasolla – toimitaan erillään mutta saman journalistisen arvomaailman alla

•Branditasolla – kaleva.fi vai ookkonaoulusta.fi

Verkkomedian menestystekijät

•2.0

–Kyky keksiä uutta, kekseliäisyys

–Tunnistaa verkon ja perinteisen vahvuudet

–Intensiivinen yleisötutkimus

–Yhteisöllisyys

– Perinteisen median vahvuuksien vahvistaminen

Ensimmäinen työpaja

Ja nyt piste pönäköille puheille ja töihin.

Kurssille ”Journalistisen julkaisemisen kehitysprojekti” opetusohjelman koodinimeltään S3 potkaistiin liikkeelle. Ilmoittautuneista 10 kokoontui ensimmäiseen työpajaan lukukauden ensimmäisenä maanantaina kello 10.15. It-asiantuntijallamme Ilari Kajasteella vahvistettuna meitä on siis 13. Tehtävänä on siis suunnitella ja toteuttaa mediakokonaisuus. Työskentelytapa on maanantain työpaja, jossa aluksi käsitellään teemaa, johon syvennytään harjoitusten ja käytännön työn kautta. Teemojen avaajiksi hankitaan yliopiston ulkopuolisia luennoitsijoita käytännön työstä.

Ensimmäisen istunnon tehtävä oli katsoa keitä me olemme, mitä kukin haluaa ja miten sinne päästään. Aikaa on siis yhteensä 30 opintoviikkoa eli saman verran työpajoja. Muistutuksena siitä missä olemme tehtäväksi annetaan myös kirjallisuuslista jakamalla kirjat kurssilaisille. Näin saadaan mukaan enemmän kirjallisuutta. Tentin korvaava kirjakeskustelu käydään marras-joulukuussa.

Kurssin opiskelijat ovat Anna-Sofia Berner, Teemu Hallamaa, Satu Helin, Juha Karilainen, Jaakko Parkkinen, Aino Pekkarinen, Hanna Poikolainen, Ruut Tolonen, Sari Vanninen ja Veera Visapää

Kaikilla on kokemusta toimittajan työstä ja kaikki aikovat toimittajiksi.

Kurssin vetäjät ja suunnittelijat Ari ja Hannu sanoivat riman olevan korkealla, mutta kuinka korkealla, sen määrittelee kurssin oma kunnianhimo. Julkaisulle ja sen tekemiselle annetaan raamit, tavoitteet ja etenemisaikataulu. Miten tässä onnistutaan, on itsestä kiinni.

Neljän ensimmäisen työpajan tavoite on kuvata ympäröivää maailmaa ja sitä miten journalistisia hankkeita viedään eteenpäin.

Jo toisessa työpajassa kurssi sai myös bonustehtävänään arvioida Sanomalehtien Liiton järjestämän verkkoinnovaatiokilpailun journalistisen sarjan osanottajat. Itsenäisesti työskennellyt kurssi päätyi antamaan opiskelijoiden kunniamaininnan HS Kirjat palvelulle.

Jotain kertoo se, että sama ehdokas oli paras varsinaisen kilpailun raadin mielestä joukon paras.

Nyt se alkoi

Vierailuprofessorin työ perustuu virkahakemuksessa esittämääni työsuunnitelmaan. Sen tekoon panin aika paljon vaivaa ja aikaa – ja kannattihan se. Jälkikäteen ajatellen se voidaan tiivistää pariin asiaan: käytännön kokemuksen tuominen toimittajien opetukseen, virikkeiden antaminen tutkimukseen ja median johtamisen koulutuksen ja tutkimuksen tuominen tiedotusopinkin ajatusmaailmaan.

Pääasiaksi ja –tehtäväksi tulee varttuneempien opiskelijoiden kurssi ”Journalistisen julkaisemisen kehitysprojekti”, jossa kurssi tekee koko vuoden ajan oikeaa mediaa – painettua ja verkkoa – oikealle yleisölle. Ykkösjakso suunnitellaan ja kakkos-kolmosjaksot tehdään. Lopuksi arvioidaan mitä on saatu aikaan.

Tavoitteena on opettaa miten kehitystyötä tehdään ja samalla tutkia journalismin eroja vanhassa ja uudessa mediassa toimittajalähtöisen ja yleisön antaman agendan kautta.

Kurssin siemenet olivat olemassa tuossa työsuunnitelmassani. Kesän aikana käydyissä erittäin hedelmällisissä keskusteluissa journalismin opetuksesta vastaavan professori Risto Kuneliuksen ja verkkomedian taitajan lehtori Ari Heinosen kanssa siemenet kylvettiin ja elokuussa kurssi sai jo hahmon. Ari sai suunnitelmamme näyttämään hyvinkin perusteellisesti suunnitellulta.

Erityistoiveeni saada luennoida myös ”märkäkorville” eli juuri opintonsa aloittaneille tuleville toimittajille täyttyi tänään ensimmäistä kertaa kun sain pitää avajaisluentoni sarjassa journalismin lajit ensimmäisenä.

Otsikkovalinta ”Tiedotusopista sorvin ääreen” pyrki kuvaamaan sitä etäisyyttä, joka syntyy tiedotusopin tieteellisen tutkimusperinteen ja sen toteuttamisen ja toisaalta käytännön toimittajakoulutuksen toteutumisesta saman katon alla. Laitokselle tullessani olin varma, että kyse on suurestakin ongelmasta. Enää en ole asiasta niin vakuuttunut, mutta aion ottaa siitä osallistuvan havainnoinnin menetelmällä selvän. Eivät menneet nekään sosiologian opinnot hukkaan Uppsalassa 70-luvun alkupuolella.

Luento on tässä. Tekemisen jännitys tiivistyi kun näin opiskelijoiden joukkoon soluttautuneet tiedotusopin laitoksen professorit ja opettajat.

Tiedotusopista sorvin ääreen

7.9.2007

Hannu Olkinuora

vierailuprofessuurin avajaisluento

1. Toimittamisesta, toimittajana olemisesta ja elämisestä.

Yleisöstä, sen muuttuneista mediavalinnoista.

Joillekin teistä toimittaja on unelmien ammatti, jotkut haluavat kokeilla ja jotkut tähtäävät jo nyt yliopistoon. Tiedotusoppi, sen tutkimus ja opettaminen luovat perustan ja kehykset

journalismille, joukkotiedotukselle ja toimittajan työlle.

2. Luennon otsikon mukaisesti aion pohdiskella tuota matkaa tieteestä käytäntöön.

3. Teidän kannaltanne tämän avauksen tavanomaista juhlallisempaan henkeen on syytäkin. Toimittajan ammatti on maailman hienoin ammatti. Päivääkään kuluneista 35 vuodesta en vaihtaisi. Ja toisaalta voin myös luvata: vastoinkäymisiäkin tulee.

Tieteen ja käytännön kohtaamisesta kertoo myös tämän salin nimi, joka muistuttaa meitä Yhteiskunnallisen korkeakoulun matkasta kohti tamperelaista sivistysyliopistoa: Tämä yliopisto antoi meille Paavo Kolin. Paavo Koli antoi meille tämän yliopiston.

4. Itselleni avaus on professuurin ensimmäinen julkinen esiintyminen. Viran saajalle asetettiin kolme edellytystä: ammatillinen kokemus, suunnitelma alan tutkimus- ja kehitystyöstä viranhoidon aikana sekä suunnitelma vuoden aikana annettavasta opetuksesta velvoittavat hyvin laaja-alaiseen toimintaan. Avainsana kaikessa tähän tehtävään liittyvässä on kuitenkin käytäntö eli toimittaminen maailmassa jossa toimittajan työympäristö on valtavien muutosvoimien kohteena.

Tässä yhteydessä haluan kiittää uusia työtovereitani ja kollegoita tiedotusopin laitoksella ymmärtäväisestä ja avuliaasta opastuksesta akateemiseen maailmaan. Kiitos kuuluu myös Helsingin Sanomain Säätiölle, joka on ennakkoluulottomasti ensimmäistä kertaa Suomessa lähtenyt rahoittamaan tätä käytännön journalismin ja akateemisen opetuksen ja tutkimuksen symbioosia. Suhtaudun tähän tehtävään ensimmäisenä valittuna hyvin nöyrästi ja samalla innostuneena tekemään asioita uudella tavalla.

5. Tulevan lukuvuoden aikana tulemme toteuttamaan journalistisen julkaisun kehityshankkeen, jossa varttuneemmat opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat vanhaa ja uutta mediaa. Tässä työssä meidän on tarkoitus arvioida kuinka paljon yleisön vaatimukset journalismiin ja journalistiseen agendaan ovat muuttuneet uusien verkkoon kehittyneiden mediaa muistuttavien foorumeiden aikana. Katsomme vaikutuksia vanhaan mediaan pyrkimällä selvittämään miten journalismin vanhat perustat muuttuvat vai muuttuvatko ne lainkaan.

Työpajassa, joksi toimitustamme kutsumme, teemme oikeita asioita oikeilla yleisöllä vapaasti erilaisia aiheita käsitellen ja eri toimintatapoja kokeillen. Toivon, että tuloksistamme on hyötyä sekä käytännön kehitystyölle että niistä syntyy yliopistoon tutkimushankkeita, joilla on laajempi merkitys ja joista voidaan päätellä pidemmän ajan kehityskulkuja.

Toinen merkittävä hanke, johon yliopistolla on sitoutunut sekä tiedotusopin laitos että johtamistieteiden laitos, on pyrkimys saada aikaan mediajohtamisen oppituoli. Tämän alueen opetus ja tutkimus ovat Suomessa hyvin vähäisiä. Sisältöön keskittyvä tutkimus ja korkeatasoinen sekä strategiseen että käytännön johtamiseen erikoistunut poikkitieteellinen hanke ovat alueella, jolle on kasvava kysyntä.

Kaikki mediayritykset ympäri maailmaa tuntevat muutoksen toiminnassaan. Kaikki kysyvät samaa: Millä vauhdilla yleisön tavat muuttuvat? Kuinka pysyviä ne ovat ja mitä tämä kaikki tarkoittaa juuri meille?

Näin voimakas murrosvaihe edellyttää vahvaa ja näkemyksellistä johtajuutta, jossa ymmärretään sisällön – siis journalismin ja yleisön palvelemisen merkitys. Toimintatavat muuttuvat, liiketoimintamallit muuttuvat. Median johtaminen on muuta kuin makkaratehtaan johtamista.

Huipulle on tällä alueella matkaa, mutta oikea kansainvälinen verkottuminen on Tampereelle mahdollisuus. Teknologian osalta naapuriyliopistomme tarjoaa myös loistavan yhteistyömahdollisuuden.

On selvää, että erityspiirteistään johtuen sisällöllä ja näin ollen tiedotusopin laitoksella on merkittävä rooli mediajohtamisen oppisuunnan luomisessa Tampereelle ja siksi laitoksen aktiivisuus kysymyksessä on ilahduttavaa.

6. Matkalla tieteestä käytäntöön ei voi olla käsittelemättä yliopiston eli tässä tapauksessa tiedotusopin ja käytännön toimittajan työn suhdetta. Asettamatta kyseenalaiseksi itsenäisen yliopiston oikeutta esittää kysymyksiä ja vastata niihin eli sen suvereenia valtaa viedä tiedettä eteenpäin on alan toimijoilla silti oikeus arvioida yliopistossa annettavaa koulutusta, joka tässä tapauksessa tähtää toimittajan ammattiin.

Tampereella suhde oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun ja sittemmin Yliopiston ammatillisen koulutuksen roolista johtuen hyvin läheinen. Koulutuksen muuttuminen pelkästään akateemiseksi koulutukseksi ja tiedotusopin opillinen suuntaus loitonsivat toimittajien tulevien työnantajien ja tämän oppilaitoksen välejä.

Viime vuosina yhteistyö on selvästi lisääntynyt. Lyhyen aikavälin tutkimustyötä on lisätty, mikä on vahvistanut hedelmällistä kanssakäymistä. Onko tämä vahvistanut käytännönläheisempää tutkimussuuntausta pitkäjänteisemmän tutkimuksen kustannuksella, sen pystyy arvioimaan vain yliopisto itse.

Yhteiskunnan kehittymisen kannalta on tärkeää, että näin suuressa median murrosvaiheessa asioita selvitetään sekä käytännönläheisesti että teoreettisemmin. Kaikki tätä muutosta selittävä tutkimus on relevanttia.

Samoin on syytä selvittää miten hyvin korkeakoulussa toimittajan valmiudet hankkineet sijoittuvat ammattiin. Hyvien toimittajien ominaisuuksia ei voi tieteellisesti määritellä – eikä ole syytäkään, koska erilaisia toimittajia tarvitaan – mutta kokemus on osoittanut, että pelkästään kirjalliset sisäänpääsykokeet kaipaisivat kokeneiden korvien ja silmien tekemää henkilökohtaista haastattelua henkilökohtaisten ominaisuuksien selvittämiseksi. Mikäli yliopisto tyytyy nykymuotoiseen opiskelijoiden sisäänpääsykokeeseen, merkitsee se sitä, että ammatillinen, opintoja täydentävä koulutus lisääntyy lähempänä alan toimijoita.

Eräs toimittajavalmiuksia korostava ratkaisu voisi löytyä nykyisen kaksivaiheisen tutkinnon porrastamisesta siten, että ennen maisteriopintoja edellytettäisiin nykyistä enemmän käytännön työskentelyä.

7. Samalla kun patistan kollegoitani selvittämään tätä monivivahteista ongelmaa, patistan heitä pienimuotoiseen kapinaan yliopiston sisäistä byrokratiaa vastaan. Mikäli hallintoon ja sen aiheuttamaan sisäiseen elämään käytettävä aika olisi edes osittain opiskelijoiden käytössä olisimme kaikki tyytyväisempiä. Ei voi olla oikein että vähenevä raha lisää anomista ja raportointia niin että vähästäkään ei enää saada entistä hyötyä.

8. Toimittajan reaalimaailma

Toimittajan työ

”Toimittajan on kyettävä antamaan olennaista ja totuudenmukaista tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta, hänen täytyy pystyä hahmottamaan asiakokonaisuuksia, liittämään ne suurempiin yhteyksiin ja erittelemään niitä.”

Lukijoista vieraantunut ei tunne vastuuta

Kiinnostaviakin asioita peitellään

Lukijoiden luottamusta koetellaan

Vasta-alkaja turhautuu

Ammattitaitoa kohennettava

Toimittajan tehtävä on hankkia ja välittää tietoa – esittää sitä luotettavasti ja houkuttelevasti. Selittää, antaa tausta, kertoa minne olemme menossa – ja jos mahdollista nähdä mistä olemme tulossa. Parhaat uskovat parempaan maailmaan, osaavat kuvata sen ja näkevät miten juuri tämä edesauttaa ponnisteluja.

Hyvä toimittaja on

- utelias = kyky ja motiivi hankkia tietoa

- sosiaalinen = osaa hankkia tietoja

- sivistynyt = yleissivistys antaa perspektiivin ja kyvyn seuloa

- epäilevä = kyseenalaistaa tietoa ja motiiveja

- itsetuntoinen = riippumaton

sekä luonnevikainen

- innostunut/kyyninen

- lyhytjänteinen/kyyninen

- nöyrä/kyyninen

Hyvän perusjournalistin ominaisuudet ovat välineriippumattomia. Teknologia ei anna ammattitaitoa, moraalia eikä etiikkaa.

9. Paineet

- tiedon määrä ja saatavuus

- riippumattomuus

- ammattimaisuus

- teknologia

Mediavalintoja

- Median uljas historia – helppoa?

- Paljon on saatu aikaan

- Yhteenkuuluvuuden tarve – identiteetti – kylä

- Teknologinen murros – tietoliikenne, internet

eli yhteenkuuluvuus, ajankäyttö, suhde median ja median teknologinen kehitys

Löytyy esimerkiksi:

- suurkaupunkilaiset

- kiireiset

- kriittiset

- nettipolvi

Yhteistä: mediainstituution rooli arjen ohjaajana heikkenee. Median käyttäjän aktiivinen kuluttaminen lisääntyy – muuttaako se journalismia? Vaikuttaa sisältöön – sirpaloituu - ja talouteen

10. Megatrendit

- internet

- sirpaloituminen = hyvää, huonoa, mediaa- eimediaa

- vuorovaikutus

- nopeus

- kilpailu

- yhteisöllisyys

o news, views, use

Seuraukset:

- Tomorrow’s news reporting will be more of a conversation, or a seminar. The lines will blur between producers and consumers, changing the role of both in ways we’re only beginning to grasp now.

- We will learn we are part of something new, that our readers/listeners/viewers are becoming part of the process. I take it for granted, for example, that my readers know more than I do—and this is a liberating, not threatening, fact of journalistic life.

- Sosiaalinen, yhteisöllinen media

1. Yahoo!

2. Microsoft Network (MSN)

3. Google

4. YouTube

5. Windows Live

6. Myspace

7. Baidu.com

8. Orkut

9. Wikipedia

10. Facebook

42. BBC

80. CNN

202. New York Times

lähde: alexa.com

”The digital native doesn’t send a letter to the

editor anymore. She goes online, and starts a blog.

We need to be the destination for those bloggers.

We need to encourage readers to think of the web

as the place to go to engage our reporters and

editors in more extended discussions about the

way a particular story was reported or researched

or presented.”

Rupert Murdoch, News Corp., April 2005

Ennen muuta yleisö on osa mediaa. Mannerlaatat liikkuvat. Edellisen kerran se tapahtui 1450 kun Johannes Gutenberg keksi painokoneen.

Olla toimittaja nyt on sekä vaikeampaa että mielenkiintoisempaa kuin aikoihin.

Tervetuloa ammattiin.